Jerry

 

Pete Tolonen

Laulaja-kitaristi Pete Tolonen on kovaksikeitetty keikkailun ammattilainen. Sadat hienot (ja hikiset) keikat mm. XL5:n, the 3somen, Lehtivihreiden, Käsityöläisten, Julian Rocks Duon, Maria Kiiski Duon ja Trio Yeah!:n kanssa ovat koulineet Petestä varman esiintyjän, etevän kitaristin ja hyvän karhea-äänisen viihdyttäjän.

90-luvun hurjan XL5 -teinihysterian jälkeen Pete on valjastanut musiikillista lahjakkuuttaan monenlaisiin keikka-, studio-, ja teatteriproduktioihin.

Videot

Joe Vestich

Amerikkalainen laulaja-kitaristi on asunut Suomessa vuodesta -86 lähtien. Lukuisia tyylilajeja taitava (mm. folk, country, rock'n'roll, rhythm'n'blues ja hard rock) Joe on keikkaillut vuosien varrella niin Amerikassa kuin Euroopassakin.

Suomessa asuessaan Joe on tehnyt yhteistyötä mm. Dave Linholmin, “Costello” Hautamäen ja Heikki Silvennoisen kanssa joita näkee nykyäänkin vierailemassa Joen keikoilla.

Tuomas Kaila

Suomalainen laulaja, lauluntekijä ja säveltäjä. Hän on julkaissut kolme albumia, säveltänyt musiikkia teatteriin, televisioon ja radioon ja esiintynyt erinäisissä suurissa tilaisuuksissa.

Monipuolisen esiintyvän taiteilijan ja trubaduurin skaala venyy aina herkimmästä folkista jazz standarien kautta "vanhan liiton" souliin, rockiin, poppiin, funkiin, gospeliin ja bluesiin.

Dane Stefaniuk

Monipuolinen, luotettava ja kokenut muusikko, jonka laaja ohjelmisto taipuu moneen tyyliin. Keikkailee myös Flute of Shame-bändillä, ja on tehnyt yhteistyötä mm. Koop Arposen kanssa.